Sunnuntai kului Rölliltä melkoisen aktiivisissa merkeissä.
Suuntana oli ensin haukkukeidas, jossa osty järkkäsi
lut-harkat. Sinne suuntasimme sytyttelyyn.
Paikalla oli noin 15 koiraa, joista bortsuja oli 4.
Meidän vuoro oli kymmenentenä. Sitä ennen Rölli
piti vahtia autossa, kun mamma&pappa katselivat
hallissa muiden sytyttelyitä.
Kun tuli Röllin vuoro, se teki ensimmäisenä haistelu-
kierroksen hallissa ja samalla hoksasi myös häkissä olevan ketun,
mutta jatkoi kuitenkin vielä ympäristön haistelua.
Yleisön joukossa oli n.4 vuotias tyttö, jota Rölli hieman säikähti ja haukkui
ja tämän jälkeen juoksi turvaan erään sedän jalkoihin :)
No tämän alkuintoilun jälkeen oli aikaa keskittyä kettuun.
Hieman varoen Rölli meni häkin lähelle ja alkoi haukkua. Kovasti
nuuhkien ja ihmetellen kettua haukuttiin! (JES! hieman jännitettiin reaktiota)
Röllin osalta sytyttelyä kesti reilut 5 min ja sinä aikana löytyi
myös toisen ketun haju, jota välillä piti nuuskutella ja sitten taas haukkua häkissä
ollutta kettua.
Kouluttaja totesi lopuksi, että positiivinen tapaus ja potentiaalia on,
eli seuraaviin treeneihin taas syttymään :)
Illalla vielä käytiin moikkaamassa Wilmaa pikaisesti ja sieltä kiiruhdettiin
toko-treeneihin.
Seuraaminen onnistui LOISTAVASTI, jopa Röllin ollessa vapaana.
Voi kuinka iloinen mamma oli. :)
Väsymys alkoi näkymään treenien lopussa, kun nouto ja luoksetulo
menivät enemmän ja vähemmän pipariksi.
Onnelliset, mutta väsyneet treenajat pääsivät kotiin ja illalla
Röllikin kävi vielä saunan lämmössä.
Voi kuinka poikaa onkaan tänään nukuttanut :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti